lauantai 26. lokakuuta 2013

"Kädentaitojen opetus tuo työtä nuorille"

Tässä ajankohtainen lainaus lauantain  Hesarista:



Kädentaitojen opetus tuo työtä nuorille

 0 
Antti Hautamäki ja Marketta Luutonen
Vieraskynä-palstalla julkaistaan asiantuntijakirjoituksia. Noin 4 300 merkin mittaisia tekstejä voi tarjota osoitteeseen hs.artikkeli@hs.fi. Toimitus editoi julkaistavat artikkelit.
Koulujen taito- ja taideaineet voisivat antaa nuorille nykyistä paremmat valmiudet käsityöläisammatteihin, jos koulut tekisivät yhteistyötä taiteen perusopetusta antavien oppilaitosten kanssa.
Suomen suurimpia haasteita on nuorten työllisyyden parantaminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen. Esimerkiksi Uudellamaalla jo neljännes nuorista on työttömänä.
Nuorisotakuun avulla yritetään löytää jokaiselle nuorelle opiskelu-, harjoittelu- tai työpaikka. Tämä edellyttää kaikkien mahdollisuuksien kartoittamista.
Kädentaidot tarjoavat työllistymisen väylän, johon ei ole kiinnitetty tarpeeksi huomiota.
Suomalaista koululaitosta on arvosteltu taide- ja taitoaineiden vähäisyydestä, vaikka taitoaineiden – musiikin, kuvataiteiden ja käsityön – merkitys on kasvamassa. Yhteiskuntamme tarvitsee kädentaitajia, joilla on vahva tuntu materiaaleihin, muotoiluun ja tekniikkaan. Näistä taidoista on hyötyä muun muassa arkkitehdin, muotoilijan, suunnittelijan, hammaslääkärin ja kirurgin työssä.
Taitoaineet tarjoavat nuorelle mahdollisuuden mielekkääseen tekemiseen. Taitoaineet vahvistavat minäkuvaa, lisäävät koulussa viihtymistä ja jaksamista sekä kehittävät ilmaisukykyä ja osaamista.
Taitoaineiden avulla nekin, joita lukeminen ei kiinnosta, saavat onnistumisen elämyksiä sekä pääsevät käsiksi työntekoon ja ammattiin. Taitoaineiden suuresta suosiosta kertovat taidepainotteisten koulujen suuret hakijamäärät.
Hallitusohjelman mukaan taito- ja taideaineiden opetusta vahvistetaan perusopetuksen tavoitteita ja tuntijakoa uudistettaessa. Uudet taide- ja taitoaineiden asemaa vahvistavat opetussuunnitelmat tulevat voimaan syksyllä 2016.
Opetussuunnitelmassa kaikille yhteistä liikunta-, musiikki- ja kuvataideopetusta lisätään, mutta ei käsityönopetusta. Samalla taitoaineiden valinnaisuutta lisätään. Se saattaa asettaa lapset keskenään eriarvoiseen asemaan, jos erot koulujen tarjoamassa opetuksessa kasvavat samanaikaisesti. Kuntapäättäjille jää vastuu siitä, ettei taito- ja taideaineiden valinnanvaraa karsita säästöjen aikaansaamiseksi.
Hyvä opetus perustuu hyvään opettajakoulutukseen. Koska nykyinen luokanopettajakoulutus ei juuri sisällä taito- ja taideaineita, opetuksen taso on kirjava.
Etenkin alakouluissa sekä koulupäivää edeltävässä aamupäivätoiminnassa ja koulupäivän jälkeisessä iltapäivätoiminnassa voitaisiin tehdä yhteistyötä taiteen perusopetusta antavien oppilaitosten, kuten musiikki- ja tanssiopistojen sekä kuvataide- ja käsityökoulujen, kanssa.
Taiteen perusopetusta antavien oppilaitosten tarjonta on Suomessa monipuolista ja laadukasta. Taideoppilaitoksessa työskentely voisi olla suuri elämys ja innoituksen lähde koulujen oppilaille.
Taiteen perusopetuksen tarkoituksena on antaa oppilaalle valmiuksia ilmaista itseään. Taiteen perusopetus antaa lapsille myös valmiuksia hakeutua koulun jälkeen jonkin taiteenalan ammatilliseen ja korkea-asteen koulutukseen. Koulujen pitäisikin kannustaa nuoria hyödyntämään taiteen perusopetuksen mahdollisuuksia.
Suomessa on laskutavan mukaan 10 000–15 000 käsityöyrittäjää, korujen ja kutomatuotteiden tekijöistä puu- ja metalliseppiin. Käsi- ja taideteollisuusliitto Taidon tänä vuonna tekemän selvityksen mukaan valtaosalla alan yrittäjistä on käsi- ja taideteollisuusalan koulutus.
Osa käsityöläisistä työllistää itsensä, mutta alalla on myös kasvuyrityksiä, jotka työllistävät kymmeniä ihmisiä. Kasvuyritykset voivat palkata nuoria, mutta nuorisotakuun tuet ovat niin pieniä, että useimmilla käsityöyrittäjillä ei ole varaa ottaa nuoria töihin.
Nuorten keskuudessa itse tekemisen suosio on lisääntymässä. Tämänkin vuoksi pitää kehittää nuorille itsensä työllistäjille soveltuvia tukimuotoja.
Kädentaitojen perusta rakennetaan koulujen taide- ja taitoaineissa sekä taiteen perusopetuksessa. Näiden alojen opetuksesta huolehtiminen avaa monelle nuorelle tien jatko-opintoihin ja ammattiin.
Antti Hautamäki ja Marketta Luutonen Hautamäki on tutkimusprofessori Jyväskylän yliopistossa. Luutonen on
Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry:n toiminnanjohtaja.

perjantai 25. lokakuuta 2013

Joulupajan tuohikoristeita


8 luokan  joulupaja-lyhytkurssilla aloiteltiin ensimmäisiä joulutöitä.
Työksi valittiin tuohesta Big-Shot-leikkurilla leikatut tähdet, sydämet ja lumihiutaleet.
Tuohi oli open pihasta kesällä kaadetuista koivuista, joten ne olivat päässeet jo kuivahtamaan.
Niinpä tuohet kasteltiin kunnolla pesualtaassa suihkulla ja annettiin kastua kunnolla.



Paperista leikattuja kuvioita käytettiin testikappaleina, joilla saatiin mitattua ja leikattua sopivia paloja tuohesta.

BigShot-leikkuri kykeni leikkaamaan vain ohutta tuohta eli paksut kohdat irroitettiin

Kopiopaperi oli suojana


Tuohi alkoi kuivaessaan vetäytyä rullalle, niinpä jätimme leikatut kuviot kasviprässiin tasoittumaan.
Ensi viikolla jatketaan.

tiistai 15. lokakuuta 2013

Tuunatut farkut


Tässä vielä viime keväisiä tuunaustuotoksia:








Kiitos Leenalle! Keväällä saimme tuunata farkkuja ihan kunnolla ja kaikille halukkaille riitti valinnanvaraa. 
Saatiin paljon onnistuneita tuotoksia, mutta ilman vahinkojakaan ei kyllä selvitty.

Värin poisto kloriitin avulla oli yllätyksellistä: eri valmistajien kloriitin teho oli erilainen, farkkukankaat käyttäytyivät eritavoin, loppuväri vaihteli, materiaalin kesto vaihteli jne. Muutamia kokeiluja täytyi heittää roskikseen. Homma oli kuitenkin kivaa!

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Sievät mekot

  
Viime kevään tuotoksia löytyi oman kameran muistikortilta. Sievät mekot pikkutytöille 8 lk:n Viivin (viol.)ja Netan (vaal.pun) toteuttamina. 
Violetti mekko Dropsin puuvilla-langasta ja vaaleanpunainen Novitan Wool-langasta.
Violetin mekon ohje aikuisten koossa löytyy tästä:
http://www.garnstudio.com/lang/fi/visoppskrift.php?d_nr=0&d_id=437&lang=fi



keskiviikko 9. lokakuuta 2013

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN 9.10.2013

 
Tervetuloa tutustumaan tekstiilityöhön
 
 

7 luokan aloitustöitä: ommeltu pussukka neuletta varten, neuleharjoitus ja lopulta villasukat oman suunnitelman mukaan. Heijastinpäivän kunniaksi kerettii yhden ryhmän kanssa tekemään myös huopasia heijastimia Big Shot-leikkurin avulla.
 

Alla olevissa kuvissa viime keväisiä töitä, sitten kun kaikki pakolliset työt olivat jo valmiita:

 
 

Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa käsitöiden tekemistä!


Lahjoituksena saadut farkut saivat uuden ilmeen


tiistai 8. lokakuuta 2013

Syysterveiset Mankolan ReDo-kurssilta



Mankolan puolen 8 lk:n ReDo-lyhytkurssilla tuunattiin paljon mm. erilaisia purkkeja ja peltipurkkeja uuteen uskoon. 
Koristeluun käytettiin mm. nauhoja, pitsejä sekä koristeena että sabluunana, nappela, spraymaalia, kankaanpainoväriä



Samoilla aineilla saivat myös vaateripustimet uutta ilmettä:


maanantai 7. lokakuuta 2013

HELPPO PALMIKKOPIPO


HELPPO PALMIKKOPIPO

-lanka esim. Novita Kaarna, Novita   (neuletiheys: n.11s/10 cm)
Kuvan viininpunainen pipo on neulottu Novita Kelo-langasta samalla silmukkamäärällä, vaikka onkin hieman paksumpaa)
-puikot: n:o 7 pyöröpuikot 40-60 cm ja sukkapuikot n:o 7

Mallineuleet:
-joustinneule: 1o1n-joustin tai 2o2n-joustin
-palmikkoneule: 4 oikein, 2 nurin. Palmikko joka neljäs kerros.


Luo 72 silmukkaa.
Neulo joustinta n. 10 cm.
Aloita palmikkoneule:
     1.-3. krs: * 4 oikein, 2 nurin*, toista * - * 12 kertaa.

4. krs: *Palmikko: siirrä 2 silmukkaa apupuikolle, neulo 2 oikein, neulo apupuikon silmukat oikein, 2 nurin *, toista * - * 12 kertaa.

Toista kerroksia 1. – 4. tarvittava määrä, sovita itsellesi mieleinen korkeus.

Kun korkeus on sopiva, aloita kavennukset ja lopeta palmikkokerrokset:
-*4 oikein, 2 nurin yhteen*, toista * - * 12 kertaa. ( = 60 s. )
-neulo kaksi kerrosta ilman kavennuksia: *4 oikein, 1 nurin* toista * - * 12 kertaa.
-*1 oikein, 2 oikein yhteen, 1 oikein, 1 nurin* toista * - * 12 kertaa. (= 48 s. )
- neulo kerros ilman kavennuksia: *3 oikein, 1 nurin*, toista * - * 12 kertaa.
-*2 oikein yhteen, 1 oikein, 1 nurin*, * toista * - * 12 kertaa.  ( = 36 s. )
-neulo kerros ilman kavennuksia: *2 oikein, 1 nurin*, 
toista * - * 12 kertaa.  
-*2 oikein yhteen, 1 nurin*,  toista * - * 12 kertaa.  ( = 24 s.)
-*2 oikein yhteen*, * toista * - * 12 kertaa.  ( = 12 s. )
- katkaise lanka ja pujota se loppujen silmukoiden läpi.  Päättele lanka nurjalle, samoin kuin aloituslanka.

Pipoon voit valmistaa lopuksi tupsun.

Ja lapaset samaan sarjaan:


Lisää pipovinkkejä löytyy esim. tästä:
http://www.pinterest.com/karcomp/hats-etc/

tiistai 1. lokakuuta 2013

Heijastin heilumaan



Aamulla töihin ajaessani kuulin että 1.10. on yleinen "Heijastin-päivä"
Pitihän meidänkin muutama sellainen seiskojen kanssa värkätä. Nopea, extempore-heijastin" syntyi huopalevystä ja leveästä heijastin-nauhasta Big Shot-leikkuria ja kuumaliimapistoolia apuna käyttäen. 
Nopea työ ja kuvausvaiheessa vielä narutkin puuttuivat.